Talopakettini saapui tänään. Posti herätti klo 7.20 viestillä, ja paketti tuli n klo 16.
Siinä se on.
Urakoitsija purki jo tänään suojamuovit elementeistä, ja ärräpäät lensi (tyypillinen urakoitsija). Syy on tässä:
kattoikkunamodulit katon osalta rikki, toinen vähän toinen paljon...
Noh, huomenna käydään käsiksi lattioihin ja seiniin eli lattiamateriaalit ja tapetit seiniin. Seinät pystyyn, pienet kattokorjaukset ennen harjakaisia. Tavoitteena saada talo luovutettua (minulle) viimeistään torstaina. Perjantaiksi tilattu muuttoauto tuomaan jo vähiä kalusteita. Varsinaiset kalustepuusepät aloittavat työnsä viikonloppuna.
Ohjelmassa kylmävitriini ja hyllyjä sekä työtaso kukkakauppaan.
Vitriinit ja keittiön asennus konditoriaan.
Kangaskaupan tiski ja hyllyt sekä ompelimon leikkuupöytä ja hyllyt.
Huh! Tammikuun puolivälissä myymälöiden suuravajaiset vaikka keskeneräisinä.
Sivun näyttöjä yhteensä
maanantai 29. joulukuuta 2014
tiistai 23. joulukuuta 2014
Satumetsän Joulu
Satumetsäni Joulu alkaa oleen lähes valmis, muutamat paketit puuttuu sekä tontut ovat vielä retkillään.
Kuvan myötä toivotan kaikille
Rauhallista Joulua ja minirikasta Uutta Vuotta 2015!
Kuvan myötä toivotan kaikille
Rauhallista Joulua ja minirikasta Uutta Vuotta 2015!
lauantai 20. joulukuuta 2014
Tästä se alkaa...
Huoneisto on nyt ostettu. Remontti alkaa joulunpyhien jälkeen.
Alakertaan tulee kukkakauppa (kuten seinässä lukeekin), keskelle konditoria-kahvila ja yläkertaan kangaskauppa / muotihuone. Takapuolella on myös vintti, siellä voisi toimia kirppis.
Kukkakauppaa en kyllä alunperin suunnitellut, mutta tokihan se ex-floristina on myös rakennettava. Siitä busineksestahan kaikki tämä minun näpertelyni on alkanut ollessani 6 v. Lisää seuraa kunhan projekti etenee.
Nyt valkataan lattia- ja seinämateriaaleja.

maanantai 15. joulukuuta 2014
Verkarannan Joulutori
Menen tulevana viikonloppuna 19. - 21.12. nukkekotiruokani kera Tampereen Verkarannan Joulutorille.
Perjantaina klo 10 - 18, lauantaina klo 11 - 17 ja sunnuntaina klo 11 - 17.
Tervetuloa herkkuostoksille.
perjantai 12. joulukuuta 2014
Naisten messut ja Aamulehden joulumyyjäiset
Olin tänään klo 11 - 18 Tampereen Puisto-Emmauksessa Marttojen naistenmessuilla eli perinteisillä joulumyyjäisillä myymässä. Myyjäiset jatkuvat huomenna klo 9 - 16.
tämän päivän myyntipöytäni
Huomenna 13.12. Lucianpäivänä menen kera nukkekotiruokien Tamperetaloon Aamulehden järjestämiin joulumyyjäisiin klo 11 - 15. Tervetuloa! Yhdistys on Hervannan Minilistit, joka on fuusioitunut kyllä toiminnassaan Tampereen Minifanien kanssa.

torstai 4. joulukuuta 2014
Viime yön näpertelyä
En tiedä alkaako olla paniikki, mutta päivät pitenee jo yön tunneiksi.
Olen menossa nukke- ja nallemarkkinoille Helsingin wanhalle yo-talolle sunnuntaina 7.12.
Tein "piparkakkutaloja"
Materiaalit:
ikivanhaa ilmakuivuvaa massaa avaamaton paketti vuodelta 2002
ruskeaa kartonkia
ruskeaa maalia
silikonisaumausmassaa
jotain soft ilmakuivuvaa massaa semmoisia pieniä rakeita
kimalleliimoja 3 eri väriä
Lopputulos ihan ok

maanantai 1. joulukuuta 2014
Joulukalenteri 2014
Tuttujen ja tuntemattomien kanssa olen vaihdellut nyt pieniä, suorastaan minipaketteja nukkekotihengessä. Tänään sai avata ensimmäisen paketin.
1.12.
Paketista paljastui pieni kassi, kynttilä sekä pipareita naposteltavaksi
tekijänä Maija Rautiainen
Tuskin maltan odottaa huomista
2.12.
Tämän päivän luukussa oli kulhollinen ja pullollinen herkkuja ihanassa pikku rasiassa, muistaakseni tekijänä Mariella Mäkinen
Kävin myös Tigeristä hakemassa viimeisen retrotelkkarin ja konditoriaani uuden hyllykön, Tullintorin alakerran paperikaupasta löysin tuon ihanan väriävaihtavan lyhdyn
3.12.
Tätä ei usko kukaan, mutta mä oon niiiiin onnellinen tämän päivän luukun lahjasta. Samalla kyllä myös häpeissäni kun omat räpellykseni kalpenevat tämmöisten pakettien rinnalla. Ensi vuonna pitää parantaa.
Aivan ihana kukkataso ja Anopinkieli, tekijänä Tiitu Virtanen
4.12.
Tänään tosi miniä jouluista: tähtinauha, pakettikortteja, kynttilä, lahjanauha kauniissa pienessä boxissa. Kävi vaan niin kuin omienikin kanssa, etten merkannut keneltä tää tuli
5.12.
Mä en malta pysyä housuissani näiden pakettien takia. Täytyy myöntää, että tänään avasin kolme kun en ole viikonloppuna kotona.
Jos oikein muistan niin lähettäjänä Kirsi Kajovalta
Olen ollut vähän malttamaton ja avasin tänään 2 pakettia lisää, tai sit en oo kotona la & su.
6.12. Hyvää itsenäisyyspäivää!
Juuri näitä tarvitsin, hyvä paketti, kiitos Jaana Nykvist-Pekkarinen
7.12.
valkoinen joulutähti ja miniseinävaate, kiitos Mira Lehmusvuori
8.12. Oih tämä aamu käynnistyykin kaffella ja mustikkamuffinsilla, kiitos Mariella
Kyllä minäkin tulevaisuudessa jos vielä joulukalenterivaihtoon osallistun niin numeroin luukut, silloin ainakin tiedän keneltä saadut paketit on. Nyt oon onnistunut täydellisesti sotkemaan ne, missä ei paketin päällä lue lähettäjää. Eihän tuo nyt maatamullistava moca ole, mutta pikkusen harmittaa kun en osaa oikeita ihmisiä kiittää.
9.12. Nyt päästään hommiin kun tuli pakki ja työkalut, olikohan Tiitu Virtaselta (?)
10.12.
Nää on ihanat: kaavoja, nappeja yms saksia tulevaan kangaskauppaani, taitaakin tulla muotihuone, kiitos Elina Kataja
11.12.
tulevan konditorian lattialle matto, kiitos Teija Veijola
Ensin meinas päivitys jäädä tekemättä, kun oon niiiiiiin kipee (vatsatauti), mutta kyllä tän on pakko kohta helpottaa...
12.12.
kello ja kukkia kannussa, kiitos Maija Rautiainen
13.12.
lyhty ja kuusenpallot ihanassa rasiassa, kiitos Jaana Nykvist-Pekkarinen
14.12.
Sunnuntain kunniaksi työkalupakki, kiitos Mira Lehmusvuori
15.12.
ihania koreja tulevaan konditoriaani tai kangaskauppaani, kiitos Teija Veijola
16.12.
Tulevan kangaskauppani / muotihuoneen / whatever uusi upea iso peili ja vaatturin sakset, kiitos (ja taas en muista keneltä nää on)
17.12.
Supersöpöt seinävaate ja pannumyssy, kiitos Teija Veijola
Itse en saisi edes normikokoista tehtyä siististi, saati miniminiä
18.12.
Tulevan konditoriani uusia astioita, kiitos Elina Kataja
19.12.
hattu ja huivi, kiitos Maija Rautiainen
20.12.
aivan supersöpö joulupuu
21.12.
Tähän mennessä onkin leivottu ilman ohjeita nyt sain keittokirjan sekä tarpeellisia jauhoja, sokeria jne konditoriaani, kiitos Elinalle
22.12.
Iik ihana emaliämpäri ja rautalapio, tosi mainiota rekvisiittaa tulevaan kukkakauppaani, kiitos Jaana Nykvist-Pekkarinen
23.12.
Tämän päivän paketista paljastui kynttilänjalka kera kynttilän ja pieni kaunis enkelikoriste, joka varmaankin päätyy metsän jouluun.
24.12. jouluaatto
Monta pakettia sain avata tänään, kiitos, jäi semmoinen tunne että jossain on vielä 1 piilossa, lisätään kun löytyy
Ihania kalusteita
Kun osaa avata suunsa oikeassa paikassa niin voi saada jotain näin ihanaa. Nukkekotiprojektini on ihan alussa eli talo hommattu, tuunaus aloittamatta.
Talo on perus Lundby, mutta vanha ja hyvässä kunnossa. Uusin korkeintaan wc:n pintamateriaalit sekä yläkerran lattiat näin aluksi.
Avasin tosiaan suuren suuni, niin sain retrokeittiön!!!!!!! Myös kylppärikalusteita tuli samassa rytäkässä. Mikä parasta keittiön kalusteet täysin ehjät. Kylppärijuttuja pitää hieman fixata.
kylppärin kanssa posti toi myös tauluja ja valaisimia
odotan jo sormet syyhyten, että ehdin näihin perehtyä (tammikuussa...)

keskiviikko 19. marraskuuta 2014
Jouluruokaa
Olen nyt tämän viikon keskittynyt jouluruokien valmistukseen, minikkoossa siis. Sekä joulukalenteriluukku vaihtoihin. Taitaa olla nyt 25 luukkua täynnä, huh, se on 25 pakettia valmistettavaksi. Lisäksi muutamat työnäytteet sekä muut vaihdot.
Kuivakakkuja on valmistunut n 30 kpl, piirakoita, joululaatikoita sekä muutamat kinkut. Silmät vähän huonossa kunnossa niin on ollut haasteellista, lukulasit päähän, pois, päähän jne pitää vissiin hommata monitehot niin homma alkaa pelittämään.
Myyn näitä ruokiani, helpointa ottaa yhteyttä facebook viestein.
mauste- / suklaakakkuja 3 € / kpl
vaalea maustekakku 3 € / kpl
peruna-, lanttu- ja porkkanalaatikot 6 € / setti
harmaasuolattu korppukinkku, perunalaatikkoa, vähän omenaa ja tomaatteja sekä kurkkuja, koristeena carambolaa 8 € / annos
Tänään jatkuu hullut harjoitukset.
Sunnuntaina meen Haiharaan marttojen joulumyyjäisiin tuotosteni kera. Ensi viikon lauantaina Ruokava Somerolla ja sunnuntaina Vaihmalanhovi Lempäälässä

tiistai 4. marraskuuta 2014
Lahdessa oltiin 1. - 2.11. messuilemassa
Lahteen menin valtavan kuorman kanssa, mutta miten tässä näin kävi?????
Ostin älyttömän määrän kaikkea kivaa, ja huom tosta puuttuu 2 tuolia ja 1 Lundby. Niin se Lundby, apua! Vasta olen tämän harrastuksen aloittanut ja nyt on työnalla jo autotalli, konditoria, postitsto, kangaskauppa, talvipuutarha, kirjasto ja nyt Lundby!!!!!! Muut siis roomboxeja. Tarkoitus keskittyä vasta tammikuussa, nyt haalitaan tavaraa....
Hohhoijaa, mua ei saa päästää pois kotoa.

torstai 30. lokakuuta 2014
Lahden nukkekotimessuille 1. - 2.11.
Olen istunut peffa kipeenä pallilla nyt koko viikon ja tehnyt kaikkea hassua Lahden messuja varten.
nämä on dominopalleja /sohvapöytiä
nämä on hedelmämaljoja
Lisäksi olen tehnyt kirjoja, muistivihkoja, callunoita, ulkokynttiläasetelmia, ruokaa, makeisia jne.
Taitaa käydä taas vaan niin, että aika loppuu kesken. Lupasin lähteä ystäväni roudariksi jo huomenaamuna, vaikka omaan pöytääni en pääsekään vielä laittamaan. Siinä reissussa hurahtaa vähintään 6 h.
Laitan kuvia lisää myöhemmin, nyt kädet massaan...

keskiviikko 15. lokakuuta 2014
Sataa lunta. talvi tuli
Anteeksi, että päivityksestäni on aikaa, mutta siihen on hyvä selitys....
Tietokone sökönä monta kuukautta ja tabilla en saanut päivityksiä tehdyksi. Tänään kone alkoi taas pelittämään....
Pitää kyllä myöntää etten ehdi tällä viikolla tätä päivitystä tämän pidemmälle syynä on messukiireet.
Hieman voin valoittaa nykyisyyttä ja tulevaa
Olen vaihtanut kokonaan tuotteeni eli valmistan nykyisin nukkekotiruokaa lähinnä konditoriatuotteita, nukkekotitavaraa ja barbien / monster high vaatteita.
Korut, pussit ja muut härpäkkeet ovat jääneet taakse.
Tulevana viikonloppuna menen nukkekotimessuille Vantaalle eli 18. - 19.10.
Lempäälän Moision koululla 25.10 MLL kirpparilla myymässä loppuja korujani
Lahti Messukeskus jälleen nukkekotituotteet esillä 1. - 2.11.
jne päivitän listaa myöhemmin
Sen voin jo kertoa, että Tallipihalla en tänä jouluna ole, 10 vuoden putki on nyt poikki ja uudet paikat / uudet tuotteet / uudet kujeet....
Kuvia myös myöhemmin, ne kun on kaikki tabilla
Nyt lähden leipomaan ja tekemään ruokaa nukkekotikoossa eli Sinelliin kurssille opettelemaan kalkkunan, leipien ja mustikkapiirakan tekoa koossa 1:12.

tiistai 5. elokuuta 2014
VAPAAPÄIVÄ!
Mulla on eka vapaapäivä nyt 25. puotipäivän jälkeen...
Harmi vaan ettei ole oikea vpaapäivä, sillä tänään pakataan tavaroita piiitkäään listan mukaan valmiiksi viikonlopun 1700-luvun markkinoita varten.
Piti eilen oikein kaivaa viime vuoden kuvat esiin, jotta edes jotain muistais pakata mukaan.
En yhtään muistanut miltä osasto viime vuonna näytti, saati sitten miltä Tuiren osasto vieressä näytti. Nyt on jo heti todettava, että tänä vuonna ei tule samanlaista. Tuiren vaatteet omalla puolella ja minun sekä ystäväni Johannan tuotteet omalla puolellani.
Töitä piisaa, siis hommiin!

perjantai 25. heinäkuuta 2014
Tampereella alkaa kukkaisviikot, tervetuloa!
Aamulla pystytettiin Tivoli Sariolan maailmanpyörä Keskustorille, se tietää sitä että Kukkaisviikot alkaa!!!
Kävin Puketissa ostoksilla 45 kpl gerberoita ja kimppu ruusuja 11 €.
Jaoin kukkia kaikkialle Tallipihalla.
Tässä päivien työmaisema, kiva eikös?
Tuotekuvia Tallipihalta:
Tallipihalla jatketaan 3.8. asti
Kävin Puketissa ostoksilla 45 kpl gerberoita ja kimppu ruusuja 11 €.
Jaoin kukkia kaikkialle Tallipihalla.
Tässä päivien työmaisema, kiva eikös?
Tuotekuvia Tallipihalta:
Tallipihalla jatketaan 3.8. asti
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)