Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Kiikoisten ystävänpäivämessut on lusittu

EI koskaan enää! Muista Aila ei koskaan!
Ko messut pidetään joka toinen vuosi, tää oli nyt 8. kerta. Sanoin jo kaikille jouluna, etten sinne lähde (en ollut viimeksikään), 4 vuoden tauko ei auttanut mitään.
Aivan surkea tapahtuma.
Messuosasto maksoi 100,01 € kokoa 2 m x 4 m, paikalla piti olla 2 pöytää, noh ei ollut kuin 1, onneksi naapuri antoi omansa. Pöytäpaikka olis ollut 50 €.
Lähdimme Tuiren kanssa lauantaiaamuna klo 7.45 matkaan, kilometrejä n 85 km. Ok, paikka kunnossa. Asiakkaat puuttuivat. Kahvia / ruokaa ostettiin hieman "kierosti" ensin lipukkeet näkemättä tuotteita, ja lipukkeen kanssa lunastettiin linjastosta tavarat. Miksi niin vaikeaa?
Mikä kamalinta!!!! Koko ajan joku oli äänessä, ja äänentoisto todellakin toimi ja lujaa. Omalla paikalla ei edes kuullut mitä kaveri vajaan metrin päässä sanoi, saatikka sit asiakkaiden (kaikkien neljän) puheesta ei saanut mitään selvää.
Ääni meni, kun joutui huutaan ja ilmastointi oli täpöllä.

Anteeksi vaan kiikoislaiset, mutta en tiedä olinko Jaaran kylän kesäjuhlilla (jossa kaikki oli sikahumalassa) vai paikallisen VPK:n joulujuhlissa. Idea oli kai, että kaikki saa esiintyä joka haluaa ja voi kyllä esiintyjiä löytyikin (oli karaokea paljon, puhekomediaa, voima"naisten" jumppaesitys, napatanssia, myös eu-vaali puheita jne jne). Vain yksi esiintyjä lauantaina osasi laulaa ja yksi pikkupoika soitti hyvin haitaria. Karseeta!

Me messuesittelijät jotka emme olleet paikkakunnalta pyörittelimme vain päätämme menon yltyessä esiintymislavalla!
Järjestäjille kun kävi musiikista / puheista / jatkuvasta 5 h:n älämölöstä huomauttamassa he vaan totesivat, että eihän täällä ole tarkoituskaan mitään myydä vaan esitellä yrityksiä. Siihen kun sitten änkytti, että anteeksi vaan mutta kun sekään ei onnistu kun tää mikrofoni melu / Kiikoinen Talent on niin kovalla, niin vastaus oli taas että sehän on vain asennekysymys!!!
Ja varsinkin kun asiakas (joka vihdoin löysi meidät) kysyi, että mistä olette ja vastauksena oli Tampere, niin asikas suuttui ja totesi että sinne nekin rahat valuu. Anteeksi nyt mutta maksoimme 100,01 € ko. paikkakunnan kassaan henkisestä kivusta ja särystä ja myöskin fyysisestä sillä nyt on pää pipi ja korvat soi (kun se pahuksen mikki vielä "kiersi"!!!!

Ugh! Olen puhunut...

1 kommentti:

  1. Voihan itku, että teidän reissu meni noin huonosti! Huonot järjestelyt kyllä aina pistää vihaksi ja usein vielä enemmän sen takia, että paikat ovat maksaneet hunajaa! :(

    VastaaPoista